Artikkelien selaus
Samankaltaiset artikkelit
Vulvodynia – riskitekijät, oireet ja hoito
TekijäTuuliVulvodynia on pitkään ollut vaiettu sairaus, ja tietoisuus sekä sen riskitekijöistä ja aiheuttajista on edelleen harmillisen vähäistä. Marraskuun 11. päivänä vietettävä kansainvälinen vulvodyniapäivä sekä Suomessa kalentereihin vakiintunut vulvodyniaviikko ovat kuitenkin onnistuneet lisäämään tietoisuutta tästä vähemmän tunnetusta sairaudesta. Tällä kirjoituksella haluamme osallistua tärkeän sanoman levittämiseen, ja ennen kaikkea tarjota tietoa vulvodynian oireiden hoitomahdollisuuksista – hoitomahdollisuuksia nimittäin…
Purentalihasten jännitys – näin saat apua hampaiden kiristelyyn, päänsärkyihin ja niskajumeihin
TekijäTuuliOletko ehkä herännyt aamuisin leuat hellinä ja tai havahtunut työpäivän aikana hiipivään päänsärkyyn. Viimeistän iltapäivällä huomaat kireyden leviävän niskasta hartioihin asti. Vaikka syitä voisi etsiä työasennosta tai stressistä, yksi yllättävä syyllinen saattaa piileskellä leukaperissäsi: jännittyneet purentalihakset. Purentalihasten jännitys on yleinen, mutta hoitamatta jäävä ongelma. Tämä johtuu osittain siitä, että oireet, kuten päänsärky tai niska-hartiaseudun jännitykset,…
Lirahtaako juostessa? Kipeytyykö alaselkä hölkästä? – Äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutin vinkeillä lähdet liikkeelle fiksusti!
TekijäTuuliJuoksupolut houkuttelevat – mutta onko keho valmis? Aurinko lämmittää ihanasti, saa olon virkeämmäksi ja vilukissakin voi hiljalleen vaihtaa toppatakin kevyempään. Aika moni on ehkä jo alkanut haaveilla juoksulenkkareiden esille ottamisesta ja keväisen raikkaassa ilmassa kirmailusta? Juoksu on helppo harrastus, jossa ei tarvitse kuin laittaa lenkkarit jalkaan ja suunnata suoraan kotiovelta raittiiseen ilmaan ulkoilemaan juuri silloin kun…
Lempeä liikunta – onko se vain jotain hengittelyä?
TekijäTuuliMikä saa sinut liikkeelle? Liikuntamaailmassa minua on aina työntänyt pois eräs hyvinkin vahvasti meihin kaikkiin iskostunut ajatus ja motiivi: liikkua pitää sen vuoksi, jotta oma keho olisi jollain tapaa hyväksyttävämpi. Muutoin ei kelpaa muille – tai itselleen. Minulle itselleni joogaharrastus toi aikoinaan kaivattua rauhaa ja uudenlaista omaan kehoon tutustumista kaiken vauhdikkaan liikunnan rinnalle. Jokin siinä…
Osteopatia stressin säätelyn tukena
TekijäadminTuntuuko, että kehosi on jatkuvasti ylikierroksilla? Tai onko olo usein vetämätön ja uupunut? Onko sinun vaikea rauhoittua tai palautua kiireisen arjen keskellä? Saatat pomppia yli- ja alivireystilan välillä, mikä tekee arjesta kuormittavaa ja uuvuttavaa. Erilaiset stressiin, ylikuormitukseen ja palautumiseen liittyvät haasteet ovat yleisiä, ja ne tulevat usein esiin myös osteopaatin vastaanotolla. Joskus ne ovat…
Liitoskivut raskausaikana – mistä on kyse ja mitä niille voi tehdä?
TekijäadminLiitoskivut – mitä ne ovat ? Liitoskivut ovat yleisiä raskauden aikana, erityisesti toisella ja kolmannella kolmanneksella. Kivut voivat tuntua esimerkiksi häpyluussa, alaselässä tai lantion alueella, ja ne voivat vaikeuttaa kävelemistä, nukkumista ja arkiaskareita. Usein kivut johtuvat siitä, että keho valmistautuu synnytykseen ja lantion alueen sidekudokset pehmenevät. Raskausaikana lantionalueella voi ilmetä erilaisia kipuja: häpyliitoksen alueella nivusissa…