MUUT KURSSIT

Aikuisten kurssit kehonhuoltoon

Kurssi-info pähkinänkuoressa

Olemme luoneet tuntitarjonnasta monipuolisen kattauksen erilaisia kehonhuoltotunteja. Kursseilla panostamme laadukkaaseen ohjaukseen, lempeään tunnelmaan ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Halusimme tehdä kursseista innostavia, jota ne tuovat myös elämyksiä katkaisten arjen.

Kurssit järjestetään noin kuuden viikon mittaisissa jaksoissa, jotka ovat pääasiassa saman tasoisia. Näin voit hypätä myös uusiin lajeihin mukaan aina uuden jakson alkaessa. Jaksot on numeroitu kurssinimen perään – numero ei kerro tasosta vaan kaikki jaksot ovat samantasoisia.

Ensikertalaiset ovat tervetulleita jokaiselle jaksolle. Voit siis ilmoittautua mille tahansa jaksolle, vaikka et olisi ollut mukana aiemmin. Jokaisella kurssilla on aina hieman eri sisältö, joten aikaisemmin mukana olleillekin on uutta luvassa.

Kurssit ovat muutaman viikon mittaisia (keskimäärin 6 vkoa), jolloin kurssijaksoihin on helppoa sitoutua. Kun lähdet kurssille mukaan, annat itsellesi lupauksen omistautua oman hyvinvointisi edistämiseen kerran tai pari viikossa. Siihen sitoutuminen kannattaa kyllä!

Kurssit ovat opetuksellisesti eteneviä, mikä antaa sinulle paremmin mahdollisuuden kehittyä harjoittelussa ja oppia uutta.

Jokainen kurssi on oma kokonaisuutensa. Voit yhdistellä kurssitarjonnasta oman näköisesi liikuntaelämyksen.

Joskus voi käydä niin, ettet pääsekään tunnille. Ei hätää – olemme huomioineet tämänkin! Saat joko tallenteet kaikista kurssikerroista tai voit korvata yhden poissaolon / kurssi muilla tunneillamme:

1. Tallenteet

Osa kursseista toteutetaan ns. ”hybridinä” eli osa osallistujista on paikan päällä ja toiset puolestaan osallistuvat mukaan etänä livestream -lähetyksen välityksellä. (Paikan päällä olevia osallistujia ei kuvata. Videotallenteessa näkyy vain ohjaaja.)

Jos sinulla jää jokin kurssikerta välistä, voit tehdä korvaavan tunnin tallenteelta. Tämä koskee sekä paikan päälle ilmoittautuneita että livestream-kurssille osallistuvia. Tallenteet ovat käytössäsi koko kurssin ajan ja tarjoavat sinulle mahdollisuuden liikkua halutessasi myös useamman kerran viikossa saman tunnin parissa.

2. Korvaustunti

Niillä kursseilla, jotka toteutetaan ainoastaan paikan päällä, sinun on mahdollista korvata yksi poissaolo. Jos ilmoittaudut useammalle kurssille, saat korvata yhden poissaolon / kurssi. Korvaus on tehtävä viimeistään kuukausi kurssin loppumisen jälkeen.

Voi ilmoittautuessasi valita osallistutko kursseille paikan päällä vai etänä livestreamin välityksellä.

Osa kursseista toteutetaan ns. ”hybridinä” eli osa osallistujista on paikan päällä ja toiset puolestaan osallistuvat mukaan etänä livestream -lähetyksen välityksellä. (Paikan päällä olevia osallistujia ei kuvata. Videotallenteessa näkyy vain ohjaaja.)

Kurssit maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Maksutapoina käyvät tilisiirto, maksukortit, lompakkopalvelut sekä joustolasku ja osamaksu.

Voit maksaa myös erilaisilla liikuntaeduilla kurssin alkaessa. Meillä käyvät kaikki yleisimmät liikuntaedut, mm. Smartum, ePassi, Edenred ja EazyBreak. Huomaathan, että liikuntaedut ovat henkilökohtaisia.

Aikuisten kurssitarjonta syyskaudella 2021

Tässä on listattuna aikuisten (yli 16v.) kurssit. 
Raskausajan kurssit ja synnytyksestä palautumista tukevat kurssit on esitelty erikseen omilla sivuillaan. 

Joogatunnit

Ilmajooga

Ilmajoogassa käytetään kattoon ripustettua ilmajoogakangasta ja varioidaan tavallisia jooga-asanoita. Ilmajoogakankaan rooli on tukea ja avustaa liikkeissä, mutta välillä myös haastaa liikettä. 

Yinjooga

jooga on rauhallinen joogatyyli, jossa liikkuvuutta lisätään rentoutuksen kautta. Asennoissa viivytään useiden minuuttien ajan. Tunnin jälkeen niin keho kuin mielikin tuntuu avoimemmalta. 

Flowjooga

Flowjooga on reipastempoisempi dynaaminen joogatunti, jossa liikkeet eli asanat yhdistetään toisiinsa hengityksen avulla. Harjoitus kehittää joustavuutta, voimaa ja tasapainoa sekä haastaa positiivisella tavalla ylittämään omia rajoja.

Äijäjooga

Flowjooga on reipastempoisempi dynaaminen joogatunti, jossa liikkeet eli asanat yhdistetään toisiinsa hengityksen avulla. Harjoitus kehittää joustavuutta, voimaa ja tasapainoa sekä haastaa positiivisella tavalla ylittämään omia rajoja.

Pilatestunnit

PowerPilates

Harjoituksessa edetään liikkeestä toiseen virtaavasti ja perustason tuntia vauhdikkaammin.  Lihaskuntoa ja kehonhallintaa vahvistavat liikkeet ovat pääroolissa.

Lempeä Pilates

Tunti on perustason pilatesta ja sopii niin ensikertalaisille kuin pidempään harrastaneille. Pilates kehittää voimaa ja liikkuvuutta. Menetelmä vahvistaa erityisesti keskivartalon syviä, hyvää ryhtiä ylläpitäviä lihaksia. Liikkeet tehdään rauhassa keskittyen ja oman hengityksen tahdissa.

Muut kehonhuoltotunnit

Terve selkä

Terve selkä -kurssi on luotu sinulle, joka haluat fysioterapeutin ohjauksessa lisätä selkäterveyttäsi ja parantaa käytännön harjoittelutaitoja. Pidä selkäsi kunnossa ja nauti kivuttomista päivistä!

Spiraalistabilaatio

Spiraalistabilaatio (SPS) on kehonhallinta- ja terapiamenetelmä, jonka avulla aktivoit kehosi heikkoja ja vapautat kireitä lihasketjuja. Harjoittelussa käytetään apuna kevyitä menetelmään suunniteltuja kuminauhavastuksia.

Barre

Barre on saanut innoituksensa tanssijoiden balettitangolla tehdyistä liikkeistä ja siinä yhdistyy pilatesmainen lihaskuntoharjoittelu. Tunti on tehokas yhdistelmä kehonhallinta- ja lihasvoimaharjoittelua.

After work kehonhuolto

After work kehonhuolto -kurssimme on luotu sinulle, joka tarvitset koko kehon liikelaajuksilla tehtävää liikkuvuus ja -kehonhuoltoharjoittelua sekä kiristävien kohtien käsittelyä paljon istumista sisältävän työviikon jälkeen. 

Kuntouta keskivartalo

Kuntouta keskivartalo -kurssi on äidin oma treeni kehon vahvistamisen synnytyksen jälkeen. Vahvistamme kehoa monipuolisesti ja etenemme nousujohteisesti kohti haastavampia harjoitteita. Mukaan voi tulla vaikka synnytyksestä olisi kulunut vuosiakin.