Osteopaatti Sari Järvinen

Olen Metropolia Ammattikorkeakoulusta valmistunut osteopaatti. Aiemmalta koulutukseltani olen restonomi, hotellialalla myynnin ja asiakaspalvelun parissa vierähtikin lähes vuosikymmen ennen alanvaihtoa osteopatian pariin.

Pelasin nuoruudessani jalkapalloa kilpatasolla ja kävin läpi useita leikkaushoitoa vaatineita loukkaantumisia. Pitkien kuntoutusjaksojen aikana heräsi valtava sisäinen kipinä ymmärtää ihmisen toimintaa paremmin. Koin, että kuntoutus keskittyy pitkälti fyysiseen puoleen, mutta kaipasin itse kokonaisvaltaisempaa otetta. Lopulta päätin lähteä opiskelemaan osteopatiaa oppiakseni ymmärtämään itseäni ja sitä kautta auttamaan muita.

Hoidan mielelläni kaiken ikäisiä, myös raskaana olevia ja vauvoja. Hoitoni on kehoa kunnioittavaa ja käytössäni on monipuolisesti erilaisia hoitotekniikoita asiakkaan tarpeen mukaan. Vastaanotolleni voi tulla niin kroonisten kuin akuuttien oireiden kanssa. Työssäni hyödynnän vuorovaikutuksellisia keinoja, manuaalista terapiaa ja annan mielelläni myös harjoitteita tai vinkkejä, joiden avulla voidaan tukea hyvinvointia.

Palvelut