Äänimaljarentoutus
Hetki itselle
Tervetuloa äänimaljarentoutukseen kun
- kaipaat pientä hengähdyshetkeä
- sinun vaikea löytää arjesta sopivaa rakoa rentoutumiselle
- haikailet oman ajan ja rauhoittumisen perään
- haluat unohtaa pieneksi hetkeksi kaiken muun
- vain olla ja keskittyä itseesi
Mitä äänimaljarentoutuksessa tapahtuu?
Äänimaljarentoutuksessa harmoniset äänet ja lempeä värähtely johdattavat sinut rentoutumiseen, jossa koko olemus voi päästää irti jännityksistä, huolista ja arjen kiireestä. Äänimaljarentoutus tai toiselta nimeltään sointukylpy toimii syvärentoutuksena hoitaen lempeästi sekä kehoa että mieltä.
Asettaudumme saliin itselle hyvään asentoon mattojen ja tyynyjen päälle lepäämään peiteltynä viltin alle. Ohjaaja soittaa äänimaljoja ja symbaalisoittimia luoden tilaan harmonisen äänimaailman. Äänimaisemaa rikastetaan myös muilla soittimilla, kuten valtamerirummulla ja kielirummulla. Soittimet tuovat mukanaan luonnon ääniä muistuttavia sävyjä – aaltojen kohinaa, sateen ropinaa tai tuulen huminaa – jotka syventävät rentoutumisen tunnetta. Osa äänistä on matalampia ja maadoittavia, osa taas korkeampia ja kirkkaampia. Ohjaaja soittaa maljoja salin keskellä sekä kiertelee osallistujien joukossa.
Tunti alkaa äänimaljarentoutuksen esittelyllä, käytännön ohjeistuksella ja mukavan rentoutusasennon löytämisellä. Loppu ajasta vietetään puhumatta nauttien, kuunnellen ja kokien maljojen ääniä ja värähtelyä.
Rentouttava vaikutus perustuu värähtelyyn
Äänimaljarentoutus vaikuttaa meihin usealla eri tasolla: auditiivisesti eli kuuloaistin kautta, aivojen kautta, anatomisesti sekä energiatasolla. Äänimaljat tuottavat värähteleviä ja luonnollisia ylä-ääniä, jotka voimme tuntea tai aistia kehossamme.
Värähtely etenee kehon nesteessä, jota kehossamme on 45-75 % riippuen henkilön iästä ja rasvan määrästä. Ääni etenee vedessä yli neljä kertaa nopeammin kuin ilmassa ja siksi äänimaljarentoutus on niin helppo tapa rentoutua solutasolta alkaen.
Äänimaljarentoutuksen vaikutuksia ovat myös verenpaineen lasku, hengityksen syveneminen, rentoutumisen tunteen lisääntyminen, unen laadun parantuminen, levollisuuden ja tasapainoisuuden tunteen lisääntyminen sekä lihasjännitysten helpottuminen. luoden tilaan rauhoittavan ja harmonisen äänimaiseman. Äänimaisemaa rikastetaan myös muilla soittimilla, kuten valtamerirummulla, sademaralla, tuulikelloilla tai kevyesti helisevillä kelloilla. Nämä soittimet tuovat mukanaan luonnon ääniä muistuttavia sävyjä – aaltojen kohinaa, sateen ropinaa tai tuulen huminaa – jotka syventävät rentoutumisen tunnetta. Osa äänistä on matalampia ja maadoittavia, osa taas korkeampia ja kirkkaampia.
Äänimaljarentoutus ilmajoogakankaan syleilyssä
Ilmajoogakankaassa pääset rentouttamaan kehoasi ihanan vapaasti. Liina muotoutuu kehosi ääriviivojen mukaan ja kannattelee sinua lempeästi. Kangas ikään kuin halaa sinut rennoksi. Pötköttelet vain kankaassa ja annat äänimaljojen kumahdusten aiheuttaman värähtelyn syvärentouttaa kehoaasi sekä mieltäsi. Aika pysähtyy hetkeksi.
Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta kankaasta. Ohjaaja neuvoo miten kankaaseen mennään. Kankaat ovat matalalla, jotta niihin on helppo asettautua. Rentoutuksen aikana voit vaihtaa asentoa. Matto, tyynyt ja viltti ovat vieressäsi sinua varten, jos haluatkin siirtyä matolle.
Rentoutuksen aluksi tutustumme liinaan, jonka jälkeen ohjaaja esittelee muutamalla sanalla äänimaljarentoutusta. Loppuaika vietetään puhumatta nauttien, kuunnellen ja kokien maljojen ja muiden mahdollisten soittimien ääniä ja värähtelyä.
Näin valmistaudut äänimaljarentoutukseen liinassa
- Jotta kangas pysyy ehjänä ja sinun on helpompi rentoutua, poista kaikki korut, kello sekä terävät hiuskiinnikkeet ennen rentoutusta.
- Valitse sellaiset vaatteet, joissa ei ole ulospäin näkyviä vetoketjuja.
- Pesethän kädet ennen liinaan menoa sekä poista enin meikki, jotta kangas pysyy puhtaana.
- Liinassa ollaan sukat jalassa
- Pitkähihainen paita voi olla mukavin lämpötilan kannalta, paidan tulee kuitenkin peittää kainalot hygieniasyistä
Ilmajoogakankaiden maksimi käyttäjäpaino on 110 kg.
Äänimaljarentoutuksen maksamiseen ei voi käyttää liikuntaetuja.
-
Äänimaljarentoutus liinassa pe 13.3.2026 klo 19:15
35,00 €Perjantaina 13.3.2026 klo 19:15-20:15, ohjaajana Minna Kärkkäinen HUOM! rentoutusta ei voi maksaa liikuntaeduilla
-
Äänimaljarentoutus liinassa pe 27.3.2026 klo 19:15
35,00 €Perjantaina 27.3.2026 klo 19:15-20:15, ohjaajana Minna Kärkkäinen HUOM! rentoutusta ei voi maksaa liikuntaeduilla
-
Äänimaljarentoutus liinassa la 28.3.2026 klo 11:30
35,00 €Lauantai 28.3.2026 klo 11:30-12:30, ohjaajana Minna Kärkkäinen HUOM! rentoutusta ei voi maksaa liikuntaeduilla
Ohjaaja
Ohjaaja: Minna Kärkkäinen
Minna on jooga- ja äänimaljaohjaaja, joka on tehnyt töitä näiden lajien parissa päätoimisesti useamman vuoden ajan. Minna korostaa ohjauksessaan läsnäolon merkitystä, jotta voisimme olla murehtimatta mennyttä ja tulevaa ja sitä kautta vaalia hyvää terveyttä. Minna on helposti lähestyttävä persoona. Hän pitää huolen että sinulla on mahdollisimman rentoutunut ja kevyt olo rentoutuksen jälkeen.
Palautteita äänimaljarentoutuksesta liinassa
”Ihanaa oli kokemus liinassa olemisesta. Äänimaljojen kuunteleminen oli hieno kokemus! Oli luksusta rentoutua kunnolla ja kuulostella äänimaailman vaikutuksia. Ohjaaja oli asiantunteva ja ammattitaitoinen sekä empaattinen.”
”Rentoutuminen oli kokonaisvaltaisempaa ja aikaa ei kulunut yhtään asennon miettimiseen.”
”Parasta oli äänet ja oma pesämäinen tunnelma liinassa.”
”Joogaliina, äänet maljoista ja olo tämän jälkeen… parasta!”
”Ihanan rentouttavaa, liinassa pääsi nopeasti omaan maailmaansa.”
”En ole koskaan ollut rentoutustuokioilla näin kehossa läsnä. Oli mielenkiintoista kuunnella kehon tuntemuksia. Tuntui välillä kuin ääniaallot olisivat keinuttaneet minua sivusuunnassa. Liinassa olemisen pesämäinen kokemus auttoi paljon rentoutumisessa. Äänimaljat tekivät minuun vaikutuksen. Ohjaaja on taitava.”
Ei turhia lätinöitä ja ”namaste-hörhöilyä”. Liina tutuksi ja hommiin. Ihanan rentouttava. Oli ihana lähteä lähes suoraan yöunille. ”
Palautteita aikaisemmista äänimaljarentoutus -workshopeista
”Parasta oli oman kehon rentouttaminen ja siinä ohessa pään tyhjentäminen, joka on välillä aika haasteellista. ”
”Teki hyvää harjoitella tällaista, koska tämä auttaa varmasti moneen osa-alueeseen niin henkisesti kuin fyysisesti.”
”Seuraavan yön älyranneke data kertoi, että koko unen rakenne oli tämän äänimaljarentoutuksen jälkeen erilainen kuin muina öinä samalla viikolla. Olo oli seuraavana päivänä todella levännyt hyvien yöunien jälkeen.”
”Opin rentoutumaan joka on hiukan vaikeaa. Olen yrittänyt käyttää opittua myös iltaisin, kun nukahtaminen
on hankalaa.
”Todella rentouttavaa. Ihana hengähdyshetki!”
”Opin miten äänimaljoilla pääsee rentoutumaan, olin alkuun hieman epäilevä. Huomasin kuitenkin oloni rentoutuneen ja sykkeen laskeneen. ”
Ohjeita kurssille tulijalle
Tervetuloa!
Tervetuloa Luhtavillan Äänimaljarentoutukseen! Luhtavilla sijaitsee kävelykadun varrella katutasossa osoitteessa Timpurinkuja 3, noin 500 m päässä Leppävaaran juna-asemalta. Ovet avataan 15 min. ennen rentoutuksen alkua.
Ota mukaan
- Mukavat vaatteet, pitkähihainen paita
- Juomapullo
Näin valmistaudut äänimaljarentoutukseen liinassa
- Jotta ilmajoogakangas pysyy ehjänä ja sinun on helpompi rentoutua, poista kaikki korut, kello sekä terävät hiuskiinnikkeet ennen rentoutusta.
- Valitse sellaiset vaatteet, joissa ei ole ulospäin näkyviä vetoketjuja.
- Pesethän kädet ennen liinaan menoa sekä poista enin meikki, jotta ilmajoogakangas pysyy puhtaana.
- Liinassa ollaan sukat jalassa
- Pitkähihainen paita voi olla mukavin lämpötilan kannalta, mutta ainakin paidan tulee peittää kainalot hygieniasyistä
Ilmajoogakankaiden maksimi käyttäjäpaino on 110 kg.
Liikutaan yhdessä terveinä ja taataan mukava kokemus kaikille.
- Saavu paikalle vain terveenä
- Pese kätesi paikalle saapuessasi
- Putsaa lainaamasi välineet
Workshopeissa ei ole korvausmahdollisuutta, mikäli estyt osallistumasta. Voit tällöin luovuttaa paikan toiselle. Ota yhteyttä, mikäli olet estynyt osallistumaan. Äänimaljarentoutuksen maksamiseen ei valitettavasti voi käyttää liikuntaetuja.