Lantionpohja -kurssi

Lantionpohjan lihasten treenamisesta puhutaan nykyään yhä enemmän ja moni tietääkin, että niitä olisi hyvä harjoittaa. Mihin kaikkeen lantionpohjan lihakset vaikuttavatkaan? Miksi niitä kuuluisi harjoittaa? Ja ennen kaikkea: mistä tiedän, aktivoinko lihaksia oikein?

Tällä kurssilla saat vastauksia ja opit pitämään tästä tärkeästä lihasryhmästä huolta!

Milloin?

Su 29.4.2018 klo 12:45-14:45

Hinta: 35 €
Ohjaaja: Tuuli Luhtalampi

Ilmoittaudu mukaan täältä!

Tärkeä, mutta vaiettu lihasryhmä

Lantionpohjan lihaksiston tulisi olla tukevana ja samalla joustavana pohjana keskivartalollemme. Lantionpohjan toimintahäiriöt ovat sinänsä vaarattomia vaivoja, mutta niillä on suuriakin negatiivisia vaikutuksia elämänlaatuun. Lantionpohjan toimintahäiriöiden esiintyvyys on yleistä ja eniten puhuttuna aiheena lienee virtsankarkailu.

Naisen virtsankarkailu eli virtsainkontinenssi on tavallinen oire, joka satunnaisena koskee puolta kaikista naisista. Säännöllinen haittaava virtsankarkailu lisääntyy iän myötä ja erityisesti vaihdevuosien jälkeen. Luvut ovat karua luettavaa: 25–60-vuotiaista suomalaisnaisista virtsankarkailusta kärsii 20 % ja yli 70-vuotiaista jo 60 %.

Lantionpohjan toimintahäiriöt voivat aiheuttaa myös muunlaisia oireita kuten ulostamiseen liittyviä toimintahäiriöitä, laskeumia, vulvodyniaa ja erilaisia lantion alueen kiputiloja sekä seksuaalitoimintojen ongelmia.

Suurimpina toimintahäiriöiden aiheuttajina ovat raskauden, synnytyksen ja ikääntymisen aiheuttamat lantionpohjan vauriot tai muutokset. Ennaltaehkäisy onkin kaiken a ja o. Toki koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!

On ihan tavallista, että naiset puhuvat jumpan jälkeen, kuinka hyppyjä pitää varoa ettei virtsa karkaile. Heh, heh! Hienoa, että asia ei ole enää niin tabu ja ongelmasta pystytään puhua!

Mutta minua ärsyttääkin se, että tähän suhtaudutaan kuin se olisi ihan normaalia. Ei! Se ei ole normaalia. Tavallista ja yleistä kyllä valitettavasti, mutta normaalia? Ei. Yli 50 %:lla naisista on jossain elämänsä vaiheessa virtsankarkailua. Kuinkakohan pieneksi tämä prosentti saataisiin, jos kaikki naiset oppisivat treenaamaan lantionpohjan lihaksia? 

Eikä tämä ole pelkästään synnyttäneiden naisten ongelma. Myös suureen osaan selkävaivoista saataisiin helpotusta, jos lantionpohja ja syvät vatsalihakset toimisivat optimaalisesti.

Miksikö tämä minua nyt niin ärsyttää? Koska näen päivittäin naisia, joilla on niin perustavanlaatuisia hallinnan ongelmia lantion seudulla ja vatsalihaksissa. Kuinka paljon paremmin he voisivat nyt ja tulevaisuudessa, jos asian puututtaisiin ajoissa! Toinen syy: itse kuulun samaan joukkoon.

Minulla ei edes ole vielä mitään muita ongelmia kuin alaselän kivut liiallisesta liikkuuvuudesta ja riittävän tuen puutteesta johtuen. Lantionpohjan hallintani on vielä tälläkin hetkellä aika puutteellista, mutta on vuodessa edistynyt jo huimasti – vaikka välissä oli raskaus ja synnytys.

Lantionpohjan lihaksia harvemmin osaa treenata täysin yksin. Mistä sinä tiedät, että teet liikkeet oikein? Treenaatko oikeita lihaksia? Suuntautuuko liike oikeaan suuntaan? Itselläni on onni saada harjoitteluni tueksi ultraäänikuvantaminen, lihasten aktivaatiota mittaava emg-laite ja osaavaa ohjausta. Haluan tuoda sen mahdollisuuden myös mahdollisimman monelle.

Kurssin sisältö

Laskeudumme aiheeseen teorian kautta. Luvassa ei ole perinteinen kuivakka luento vaan tutustumme aiheeseen käytännönläheisesti.

  • Mitä sinun tarvitsee ymmärtää lantionpohjan anatomiasta ja tehtävistä?
  • Yleisimmät syyt, jotka altistavat naisia toimintahäiriöille
  • Millainen vaikutus toimivalla lantionpohjalla on koko kehon toimintaan?
    Näistä esimerkkinä vaikutus keskivartalon tukeen, optimaaliseen hengitykseen sekä lantionalueen stabilaatioon yhdessä syvien vatsalihasten ja pakaralihasten kanssa.

Ja sitten tekemään harjoituksia!

Lantionpohjan lihaksia harvemmin osaa treenata täysin yksin. Mistä sinä tiedät, että teet liikkeet oikein? Treenaatko oikeita lihaksia? Suuntautuuko liike oikeaan suuntaan?

  • Tunnistamisharjoitteet ja asennon vaikutus
  • Erilaiset tavat harjoittaa lantionpohjaa: rentoutus sekä kestävyys-, nopeus- ja maksimivoimaharjoitteet
  • Ennakoiva supistus ja toiminnalliset harjoitteet

Tunnistamisharjoitteiden ohella on tärkeä harjoitella myös oikea-aikaista aktivaatiota koordinoidusti muiden syvien lihasten huomioiden erityisesti hengitys. Opettelemme löytämään lihasaktivaatiota oikea-aikaisesti eri asennoissa sekä erilaisten arkitoimien yhteydessä.

Ohjaaja: Tuuli Luhtalampi

Tuuli on parhaillaan äitiyslomalla oleva liikuntastudion omistaja ja viittä vaille valmis fysioterapeutti.

”Kouluttaudun jatkuvasti, sillä haluni oppia uutta tuntuu olevan ehtymätön. Viimeisten vuosien aikana olen perehtynyt erityisesti naisten hyvinvointiin ja lempiaiheekseni onkin noussut raskauden ja synnytyksen vaikutuksen kehoon. Olen oppinut jatkuvasti lisää lantionpohjan merkityksestä koko kehon optimaaliseen toimintaan ja aihe on mielestäni kiehtova. Olen lukuisten koulutusten lisäksi hamstrannut hyllyyni melkoisen rivin alan kirjallisuutta ja käytänkin mielellään vauva-arjesta liikenevät pienet vapaahetket nenä kirjoissa ja koulutusmateriaaleissa kiinni.”

Tuulin käymiä koulutuksia:

– Vatsakapseli, erkauma ja sonopalpaatio 24.-25.11.2016
– Raskausajan jooga ja pilates 28.-29.4.2017
– Lantionpohja ja hengitys 2.6. & 5.6.2017
– Raskaus ja faskiat sekä hengitys 21.-22.6.2017
– Äitiysfysioterapian peruskoulutus 20.-30.9.2017
– Synnyttäneen naisen hoitaminen ja harjoittelu faskian näkökulmasta 23.-24.11.2017
– Lantionpohjan fysioterapian peruskurssi 15.-16.2.2018
– Women’s Health & Sport Physiotherapy (tulossa 12.-13.4.2018)

Ilmoittaudu mukaan täältä!

Extra

Tuuli ottaa fysioterapeutin opintoihin liittyen vastaan harjoitusasiakkaita. Tälle kurssille osallistuvilla on mahdollisuus halutessaan päästä yksilövastaanotolle edullisesti (5 ensimmäistä asiakasta = 15 e / krt, seuraavat asiakkaat = 25 e / krt).

Ensimmäinen käynti noin 90min (huolellinen haastattelu, tavoitteet, testaus, harjoite). Seuraava käynti 45-90min, jolloin suunnitellaan asiakkaan tavoitteisiin progressiivinen harjoitteluohjelma ja keskitytään harjoitteisiin. Suositus on varata aika vähintään kahdelle yksilökäynnille, jotta tapaamisista on sinulle eniten on hyötyä.

Tarjoamme myös mahdollisuutta harjoitella biopalautteen avulla, jolloin asiakas ostaa anturin itselleen (35e) ja voi tapaamisilla treenata lantionpohjaa biopalautteen avulla.