Ehdimme alkuvuodesta suunnitella ja sopia Lime-salin remontista. Korona pisti hetkellisen stopin, mutta olemme nyt päättäneet pitää alkuperäisestä suunnitelmasta kiinni ja panostaa puitteiden uudistamiseen ja toiminnan kehittämiseen tätäkin kautta.

  • Tehostamme ilmanvaihtoa uusimalla ilmanvaihtojärjestelmän kokonaan.
  • Talvisin esiintynyt vetoisuus poistuu uuden järjestelmän myötä.
  • Uusimme alakaton, jotta salin huonekorkeus kasvaa.
  • Saamme erilaisia kiinnitysratkaisuja kattoon, esim. nyrkkeilysäkkejä, multitrainereita ja ilmajoogakankaita varten.
  • Ja tietysti myös ilme uudistuu!

Otamme pienoisen riskin, kun olosuhteista johtuen remonttia ei pystytäkään tekemään omarahoituksella. Haluamme edelleen uskoa tulevaan ja siksi panostamme tähän yhteisöön!

Remontti alkaa juhannuksen jälkeen ja kestää heinäkuun loppuun. Tänä aikana liikumme yhdessä ulkona sekä etänä verkkokurssien välityksellä. Elokuussa pääsemme taas aloittamaan toiminnan kahden salin voimin ja laajemmalla tuntitarjonnalla!